Soidinahon ajattelija

Suski ja Urho

Näillä sivulla sähellän suurimmissa määrin minä, Susanna alias "Suski".

Joku jostain, tulossa jostakin ja menossa jonnekin. Kainuun korven "kasvatti" ja sekalaisen seurakunnan "kasvattaja".

Elämä on vakavaa, kotisivut ei. Näitä sivuja pitää lukea pieni pilke silmäkulmassa muistaen, että vaikka elämä onkin vakavaa niin kaiken ei tarvitse olla. Faktaakin löytyy jostain. Jokainen voi itse etsiä mikä totta ja mikä tarua.

Tärkeintä minulle on lapsieni lisäksi koirat ja luonto. Minulla on paljon asiaa, mutta vähän aiheita. Joten näiltä sivuilta löytyy enemmän ja vähemmän "koiramaista" asiaa luontoa unhoittamatta.

Itseäni kuvaa ehkä parhaiten itäsiperianlaikan rotumääritelmä siihen lisäten lapinporokoiran paimennusominaisuudet, herkkähaukkuisuutta unohtamatta ;). Eli ei tarvitse miettiä tai selitellä miksi nämä rodut minulla. Vastaus helppo ja selvä. Näen noissa kahdessa rodussa "itseni".

Kasvatuksesta jotain. Jostain aloitettava ja jonnekin edettävä. Oikeastaan minä en kasvata koiria vaan koirat kasvattavat minua. Aika näyttää miten ja millaiseksi minut kasvattavat. Kunhan alkaa olla oppia omassa päässä alan sitten miettimään onko "oman näköistä" koiraa ja kuinka sellainen kasvatetaan. Ja koska minun on lähdettävä aivan alusta voi tuohon kasvatusajatukseen vierähtää aikaa. Mutta minnekäs valmiissa maailmassa on kiire?


Sivujen toteutus: hiutale

© Soidinahon kennel