Metsässä
» Luonnonkirjaa lukemassa
» Metsämiehen laulu
» Auringonkulta
» Ilokivellä
» Mielikki, metsän emäntä
» Tarinoita puista
» Jäljet lumessa
» Vanhan kansan muistiloru nuotiopuista
» Aamu alkaa sarastaa
"Suurin osa nykysuomalaisista pelkää yksin metsässä" väitti Helsingin sanomien kuukausiliite kesällä 2004.
Onko todella näin? Olemmeko ajautuneet näin kauas vuosituhantisesta metsäläisperinteestämme? Onko käymässä niin, että availlessamme ikkunoita ulkomaille huomaamattamme suljemme oven omaan menneisyyteen?
Sehän on paras ja rikkain osa suomalaisuutta, juuri sitä muut arvostavat, juuri sitä meissä kadehditaan.
Eräillä paikkakunnilla Itä- ja Pohjois-Suomessa on ennen vanhaan ollut tapana kantaa saunassa syntynyt lapsi pirttiin kotikuusen kautta. Sen oksien on annettu hipaista vastasyntyneen kasvoja, näin hänet vihittiin luonnon - metsän - elinikäiseen yhteyteen. Tapa on hivelevän kaunis ja sen soisi jatkuvan. Jokaisella suomalaisella on oikeus kantaa mukanaan kotikuusen kosketusta.
(Retkelle metsään! Seppo Saraspää, Manu Kärki)
Luonnonkirjaa lukemassa
Ukki on luvannut viedä Mirjan
Lukemaan lehviä luonnonkirjan.
Suuntaavat kulkunsa metsäteille,
Poluille, kukkakumpareille.
Kevät on sinne saapunut juuri,
Luonnonkirja on kaunis suuri.
Metsässä siellä ihanata,
Monta he tapaavat tuttavata.
Tuolla vuokko ja metsätähti,
Peipponen oksalta lentoon lähti.
Kantaa korttansa muurahainen,
Surraa somasti kimalainen.
Orava honganlatvassa kurkkii.
Riisu jo, veikkonen, talviturkki.
Pupukin pilkkii pensaan takaa.
Tyttösen katse on kysyvä, vakaa.
Niin, mutta missä on nyt se kirja?
Kysyy ukilta pikku Mirja.
Sitähän juuri nyt selailemme,
Kuvia kauniita katselemme.
Kuolleita kuvat on kirjoissa muissa,
Henki on täällä myös kukissa, puissa.
Luonnonkirjassa kuvat elää,
Ihmeen ihana sävel helää.
(Immi Hellen, Lasten runokirja 1930)
Metsämiehen laulu
Terve, metsä, terve, vuori,
Terve, metsän ruhtinas!
Täs on poikas uljas, nuori;
Esiin käy hän, voimaa täys,
Kuin tuima tunturin tuuli.
Metsän poika tahdon olla,
Sankar jylhän kuusiston,
Tapiolan vainiolla
Karhun kanssa painii lyön,
Ja maailma Unholaan jääköön.
Viherjäisil lattialla,
Mis ei seinät hämmennä,
Tähtikeltin korkeen alla
Käyskelen ja laulelen,
Ja kaiku ympäri kiirii.
Kenen ääni kiirii siellä?
Metsän immen lempeän;
Liehtarina miehen tiellä
Hienohelma hyppelee,
Ja kultakiharat liehuu.
Ihana on täällä rauha,
Urhea on taistelo:
Myrsky käy ja metsä pauhaa,
Tulta iskee Pitkänen
Ja kuusi ryskyen kaatuu.
Metsän poika tahdon olla,
Sankar jylhän kuusiston,
Tapiolan vainiolla
Karhun kanssa painii lyön,
Ja maailma Unholaan jääköön.
(Aleksis Kivi, Kanervala 1866)
Auringonkulta
Auringonkulta nuorissa puissa
Rajaton riemastus lauleluissa
Uunilintujen, peippojen, sirkkain,
Oi, autuutta silloin, kun kesä on kirkkain!
Auringonkulta yllä pellon,
Missä koti tuhannen kissankellon.
Aurinko valon antaja, aurinko kasvun kantaja
Sinikukille säteitään tuhlaa.
Nyt vietetään kissankellojuhlaa.
Kukissa keijut karkeloivat
Ja kissankellot kauniisti soivat.
Ne kilkkaen helisten ilakoivat.
Auringonkulta nuorissa puissa
Rajaton riemastus lauleluissa
Uunilintujen, peippojen, sirkkain,
Oi, autuutta silloin, kun kesä on kirkkain!
(Elina Karjalainen, Taivastelija 1986)
Ilokivellä
Istuimme ilokivellä,
Päiväsellä paaterolla,
Ääntä kuulimme kevähän,
Suloa suvisen laulun,
Ilman lintujen iloa.
Kiuru ilmassa iloitsi:
Kuu kiurusta kesähän!
Peippo vastahan puheli:
Puoli kuuta peipposesta!
Rastas riemuiten sanovi:
Kohta kesä käsissä,
Viikon päästä vissihinki!
Västäräkki väittelevi:
Västäräkistä vähäsen,
Tuskin tuntia tusina!
Pääsky päätöksen tekevi:
Minä tiedän, tien osotan:
Päivä pääskystä kesähän!
Kuusesta käki kukahti,
Soitalti sorea lintu,
Ei ehtoja laulellut,
Eikä väitellyt väheä:
Ilon laati ihmisille,
Suven Suomelle suloisen.
(Jooseppi Mustakallio, Pulmusparvi 1886)
"Mielikki, metsän emäntä
katso tänne metsän kultainen äiti
siniviitta sammalsydän
päästä minut taloosi vieraaksi
astelemaan polkujasi"
Tarinoita puista
Puulajien perusolemuksesta kansanperinteessä
Koivupuu Jumalan luoma,
kuusipuu Jumalan luoma,
mäntypuu Jumalan luoma,
kaikki puut Jumalan luomat.
Pihlaja pirun tekemä,
haapa Hiien huoripoika,
leppä lemmeksen tekemä.
Jos lehtipuu pahan tekköö,
Havupuu parantelee;
Jos havupuu pahan tekköö,
Lehtipuu parantelevi;
Jos tyvipuol pahan tekköi,
Niin latvapuol parantelee;
Jos latvapuol pahan tekköi,
Niin tyvipuol parantelee.
(Suomen kansan vanhat runot VIII, 3:365.)
Pihlaja pyhä puu
Pellervoinen, pellon poika, Sampsa poika pikkarainen, sep' on maita kylvämähän, toukoja tihittämähän!
Kylvi maita kyyhätteli kylvi maita, kylvi soita, kylvi auhtoja ahoja, panettavi paasikoita.
Mäet kylvi männiköiksi, kummut kylvi kuusikoiksi, kankahat kanervikoiksi, notkot nuoriksi vesoiksi.
Noromaille koivut kylvi, lepät maille leyhke'ille, tuomet kylvi tuorehille, raiat maille raikkahille, pihlajat pyhille maille, pajut maille paisuville, katajat karuille maille, tammet virran vieremille.
Pihlaja
Pihlajaa on pidetty sekä pyhänä että paholaisen puuna. Alunperin se oli ukkoselle pyhitetty. Kun kristinuskon vaikutuksesta ukkonen luokiteltiin pakanalliseksi jumaluudeksi, pihlajasta tuli paholaisen puu.
Pihlaja luonteen pyhänä puuna on tulkittu juontuvan sen marjoista, jotka ovat olleet tärkeä ravintoaine. Pyhyyteen lienee vaikuttanut myös marjojen punainen väri. Ristiriitaisuudet pihlaja-käsityksissä juontunevat siitä että pihlaja-nimi on aikaisemmin tarkoittanut myös tammea.
Eräiden käsitysten mukaan pihlaja ei olisi ollut lainkaan pyhä puu suomalaisessa kansanuskossa, - taikapuu kylläkin.
Pihlajaa ja sen marjoja on käytetty runsaasti taioissa. Sitä käytettiin hyviin tarkoituksiin, mutta puussa uskottiin olevan myös vahingoittavia voimia. Yleensä pihlajaan liittyi vartoiva tai suojeleva voima. Tämänkaltaisiin taikoihin sitä on käytetty ainakin Saksassa, Galliassa, Britanniassa ja Irlannissa. Matkoille on varustauduttu pihlajasta veistetyillä piiskoilla ja kepeillä. Antiikin aikana pihlajametsiköt olivat erityisesti linnustajien suosikkipaikkoja.
Pihlajaa on pidetty harkitsevaisuuden ja järkevyyden vertauskuvana.
Jäljet lumessa
- Kuka siitä on mennyt? - Ei siitä kukaan ole mennyt, siitä on Nätti- Jussi tullut. Näin sanaili kaksi kulkumiestä tutkiessaan lumessa tuon legendaarisen, kampurajalkaisen ikijätkän jälkiä. Kas, kun syntymävika oli kääntänyt Jussin toisen jalkaterän osoittamaan taaksepäin.
Talvinen hanki kertoo paljon sille, joka osaa sen viestejä tulkita. Ennen vanhaan jälkien tutkiminen oli ihmisen elinehto. Nykyään tuntuu, ettei sunnuntaihiihtäjä havaitse edes ladun yli kulkeneen hirven jälkiä. Jäniksen kulkusuunnan määritteleminen tuottaa suurimmalle osalle ihmisiä kohtuuttomia vaikeuksia. Jälkiä voi kuitenkin oppia lukemaan pienellä harjoittelulla. Pihapiirin lumesta voi aamulla purkaa koko edellisen yön tapahtumat.
Oma tuttu pihapiiri kertoo mielenkiintoisia tarinoita, eikä jälkien tulkitseminen ole kohtuuttoman vaikeaa. Myös talviset hiihtoretket saavat aivan uuden ulottuvuuden, jos sykemittarin sijaan ryhtyy tarkkailemaan hangen kertomaa. Vähitellen retket voi ulottaa kauemmas metsään. Eläinten jälkiä seurailemalla oppii paljon niiden käyttäytymisestä ja elintavoista. Ennen niin elottomalta vaikuttanut talviluonto on pian kiehtova jatkokertomus, joka uusiutuu päivittäen.
(Retkelle Metsään, Seppo Saraspää ja Manu Kärki)
Vanhan kansan muistiloru nuotiopuista
Kuusi paukkuu kokossasi,
varo siis sa vaatteitasi.
Haapa palaa taulan lailla,
liekki lämpöä on vailla.
Savu nousee katajasta,
sitten rungot syttyy vasta.
Kostea on rauta puuta,
käytä ellet löydä muuta.
Koivusta saa hyvää tuhkaa,
suopa loppumaan jos uhkaa.
Leppä kuluu nopeasti,
Käytä sitä varovasti.
Honka parhain kokkopuista,
rakovalkeata muista.
Aamu alkaa sarastaa
Kun aamu alkaa sarastaa
Ja linnut laulaa laulujaan
Niin aurinko toivottaa sulle
Hyvää huomenta
Kun aamu alkaa sarastaa
Ja linnut laulaa laulujaan
Mä haluaisin kaiken muun nyt unohtaa
En enää pelkää pimeää
Kun auringon nousevan nään
Se paistaa suoraan mun sydämeen
Mä haluan kokea tän uudelleen